Vorssammuseo 3.0

torstai 29. elokuuta 2013

Nahkurin orsilla

"Ei niitä hanki pitele. Nahkurin orsilla tavataan." tuumi kersantti Penttinen Tuntemattomassa sotilaassa, ja sittemmin sanonnalla on, kuten tunnettua, vastustajaansa silponut Paavo Lipponen. Mutta kuinka moni on oikeasti nähnyt lähietäisyydeltä nahkurin orret? Forssan museolaisille harvinainen tilaisuus avautui, kun pääsimme yhdessä Wahren-keskuksen muun henkilökunnan kanssa vierailemaan Tammelan Portaan nahkurinverstaassa.
  
Portaan verstaan perusti 1800-luvun loppupuolella Turusta Forssaan saapunut Matias Mård, joka hyvää hyvyyttään otti huolekseen Forssan edesmenneen nahkurin bisneksen ja lisäksi nai tämän komian lesken. Koska ammatinharjoitus sujui ja rahaa virtasi, Mård perusti nahkurinverstaalleen sivupisteen Tammelan Portaaseen, jonne keskitti etenkin koneistetumman puolen nahkojen parkitsemisesta. 

Siellä ne olivat. Höyrykone. Suolasammiot. Kaikki ne erikoiset ja pitkällekehitetyt työkalut, jolla eläimen vuodasta tehtiin lapikkaisiin varret, kapoisiin sormiin nahkakäsineet, emännälle kiiltävä laukku käsitaipeeseen. 

Kuva: Kristiina Huttunen, Forssan museo


Nahkurinverstasta on kunnostettu mm. EU:n ja Hämeen Liiton tuella ja tänä päivänä se on eläväinen matkailuyritys vanhan Hämeen Härkätien varrella. Yhteys Forssan museon perusnäyttelyyn löytyy museon toisessa kerroksessa muoviin pakattuna odottavasta Sepänhaan kaupunginosan pienoismallista.

Pienoismallin etunurkassa on usean rakennuksen pienoiskortteli, samaisen Portaassakin vaikuttaneen nahkuri Mårdin Forssan asuin- ja työtilat, jonka äärimutkassa Loimijoen ylle kurottaa lautainen koju. Se on, näin taru kertoo, Forssan ensimmäinen vesivessa.

Kuva: Sanna Kattelus, Forssan museo 
Matkamme jatkui Mustialan maataloushistorialliseen museoon, vallan erinomaiseen paikkaan, joka ansaitsisi oman postauksensa. Sanottakoon lyhyesti, että museon ylevät mietelauseet, lempeät penkit, jotka kehoittivat väsynyttä matkalaista istumaan, kiehtovat suuresineet, erinomainen opas ja mainio juustokehäkokoelma saivat meidät hyvän tuulen valtaan koko loppupäiväksi. Kiitos Mustiala, Porras. Vorssammuseo kuittaa ja kiittää.

ps. Extrahienoja kuvia & hienoja tunnelmia yllämainituista paikoista myös Museoassarin blogissa viime keväältä!!





The staff of Forssa Museum had an opportunity to visit at Tannery Museum of Porras at Tammela. The same tanner, who worked at Forssa, had a tannery at Porras as well. The Forssa Tannery have been torn down years ago, but in Porras we were delighted to see the old machinery of leather factory and feel the unique atmosphere of  tanner´s house. The first Forssa water closet, a sort of, used to belong to the same tanner, Matias Mård. This water closet, the little shed above the river, is seen in the model of Sepänhaka in the first floor of Forssa Museum.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti