Vorssammuseo 3.0

torstai 11. heinäkuuta 2013

Banaaninainen ja Intiaani muuttivat pois kaupungista



Tästä se idea harjoitukseen lähti, kulkiessani töihin Keskuskatua pitkin ja ohittaessani Forssan elävien kuvien teatterin. XIV Mykkäelokuvafestivaalit Forssassa 26.8.-1.9.2013



Kaupunkikuvat eli Harjoitus Kissoista ja Banaaninaisista oli nimenä nykyajan ilmiön tallennusharjoituksessa, jonka suoritin museologian opintojen toisessa jaksossa.

Halusin tutkia millaisia kaupunkikuvia ympäristössämme on ja mitä mieltä kaupunkilaiset niistä ovat. Kaupunkikuvilla tarkoitan julkisessa tilassa (rakennukset, sillat, sähkökaapit jne) olevia eri tekniikoilla luotuja kuvia, kirjoituksia ja symboleja, joita yleisnimityksellä kutsutaan kansankielellä graffiteiksi, mutta joilla kaikilla on oma termistönsä. Tallennusalueeksi valitsin Forssan ja kyselyn vastaajiksi forssalaiset.

F niinkuin Forssa? Sähkökaappi Kauppakadun varrella.

Kävin loppukevään aikana kuvaamassa Kuvia viidessätoista eri paikassa, kulkien alikulkutunnelit, vesitornin, keskustan jne maastot ja tein löytöjäkin. Tai Kuvat muuttuivat hiljalleen Löydöiksi, joista iloitsin, vaikka jotkut Kuvat eivät aina antaneet aihetta suurempaan iloon, mutta se löytäminen, Kuvien keräily.


Vesitorni Korkeavahassa.
Linja-autopysäkki Rautatienkadulla.


Mitä mieltä kyselyyn vastaajat sitten olivat forssalaisista Kuvista? 

Eli mitä Forssan kaupunkikuvista saatiin selville? Vastauksista selvisi, että Forssan Kuvat jäävät usein runsaan luonnon varjoon, ovat paikoissa, jotka ohitetaan nopeasti tai paikoissa, joissa tulee käytyä hyvin harvoin jos koskaan, esim. siltojen alla, varsinkin jos sitä kautta ei kulje kunnossapidetty kevyenliikenteenväylä. 

Tölön ja Wiksbergin välinen alikulkutunneli. Taustalla Tölön kaupunginosa.
Kissa Tölön alikulkutunnelin vieressä olevassa sähkökaapissa.

Hyvin paljon Kuvia on poistettu ja esim. siltatöiden yhteyksissä Kuvat ovat hävinneet. Vastaajat ovat kiinnittäneet huomiota rakennuksiin, esim. makasiinin seinään, joista Kuvat on helppo nähdä.


Jäljelle jääneen makasiinin tiiliseinää.

Yleisesti Forssan katukuvassa ei näy graffiteja, jotkut eivät ole nähneet niitä lainkaan. Täällä on vain harva hyvin mietitty ja toteutettu Kuva.
Yleisesti ottaen ihmisten mieleen Kuvat ovat jääneet töherryksinä, töhryinä jotka ovat väärissä paikoissa. Toisaalta ihmiset muistavat ns. laillisesti maalatut Kuvat esim. Tölön jalkapallokentän laidan sähkökaapissa ja Tölöltä Paavolaanpäin menevät alikulkutunnelin alla. Muistikuvia vanhoista hyvistä töistä on jäänyt useankin mieleen.


Tölön jalkapallokentän laidalla oleva  iso sähkökaappi on maalattu laillisesti joka sivultaan.

Suuri osa vastaajista kaipaa Forssaan lisää graffiteja ja katutaidetta. Täällä on jo laadukkaita tägejä ja hyviä sapluunateoksia. Seiniin kaivataan ajatuksia herättävää kommentointia, esteettisesti kauniita töitä oikeissa paikoissa.
Monet toivat esille ajatuksen, että Forssassa olisi laillinen paikka, seinä tai vastaava, johon Kuvia voisi tehdä. Tai että esim. kansalaisopistossa olisi erityinen kurssi juuri graffiteista.


Keskusraitin sähkökaapit ennen.
Ja jälkeen: 
Kaupunkikuva on jo muuttunut harjoituksen jälkeen; Keskusraitti sai uutta ilmettä, kun Sissipuutarhuri-ohjelmaa kuvattiin Forssassa kesäkuussa. 


Eli yksi Banaaninainen ja yksi Intiaani muuttivat pois kaupungista, mutta miten monta päivää perhoset oikeasti lentävät? Lisää Kaupunkikuva-harjoituksen Kuvia löytyy Forssan museon Pinterest-sivulta: 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti