Vorssammuseo 3.0

torstai 13. kesäkuuta 2013

Luuranko ja sisäelimet

Blogi on seurannut Forssan museon perusnäyttelyuudistusta vuoden 2011 lopusta saakka. Blogin aihepiiri on kuin huomaamattaan laajentunut, koska  perusnäyttelyn rakentaminen kulkee tiiviissä käsikynkässä muun museossa tehtävän työn kanssa. Niinpä blogin määrittely on syytä saattaa ajan tasalle: blogi kertoo Forssan museosta. Kaikesta siihen liittyvästä, ei enempää, ei vähempää.

Kuva Vintage printable, CC-BY-SA



Luita kokoamassa - mitä puuttuu?

Näyttelyn luuranko on luotu. Värttinäluu soviteltu kuoppaansa, solisluu löydetty paikoilleen. Projektipäällikkö pitelee rakennelmaa ylhäällä kaikin voimin, huolehtien siitä, ettei pikkuruisinkaan luun palanen pääse putoamaan maahan. Etsien jollain yliluonnollisella aistillaan puutuvat palaset. Amanuenssi huolehtii näyttelyluurangon tärkeistä sisäelimistä, esineistä. Tutkija säntäilee siellä täällä kasailemassa ja istuttamassa lihaksia eli sisältöjä luurangon ympärille. Muut museotyöntekijät antavat arvokasta osaamistaan ja ovat paikalla silloin kuin jokin, jotain, on romahtamaisillaan. Näyttelyarkkitehti on huolehtinut siitä, että jokaiselle sisäelimelle on se oma ontelonsa hyvin suunnitellussa näyttelyluurangossa. Häntäluu on niksautettu paikoilleen. Turkin väritys päätetty.  

Asiantuntijat työssään, kaikki hyvin? Toisaalta...onko lihaksisto vähän surkastunut? Ja noilla jaloilla ei kyllä kunnon Näyttely pysty kävelemään! Tässä vaiheessa ei voi kun kiittää vapaaehtoisia, ihmisiä ympäri Suomen, jotka ovat antaneet aikaansa ja asiantuntemustaan sisältöjen kokoamistyöhön Forssan museon uuteen perusnäyttelyyn. Heidän ansiostaan runo vuodelta 1918 löytyi ja kuvatunnistukset saivat vahvistuksen. Heidän ansiostaan Kannaksen Karjalan kuudestasadasta kuvasta valikoituu käsiteltävämpi valokuvakokonaisuus. Kotiseutuaihe sai oman hyvin toimitetun verkkosisältönsä. Elementtitehtaan kuvat kulkevat itse siellä työskennelleen ja sisällöt hyvin tuntevan vapaaehtoisen käsien lävitse, Forssa silloin ennen-kokonaisuus saa kommentoinnin kuvaajaltaan. 

Ja te kaikki muut, jotka jaksatte vielä kiinnostuneenä kysyä, että milloin museo aukeaa, milloin rakennustelineet poistuvat. Jaksetaan yhdessä vielä puoli vuotta, te siellä, me täällä, vähän yhdessä ja vähän erikseen. Museon ovet aukenevat joulukuussa 2013. Tervetuloa katsomaan sitä, mitä me kaikki yhdessä olemme saaneet aikaiseksi.    




The structural skeleton of the new exhibition is already ready. We are filling it with the museum objects and contents: stories to be watched, read, heard. Things to be figured out, hands-on -activities for the visitors.  But... something is still missing. Have we time or expertise to do all the necessary things? Collect all the information, select all the photographs?  Luckily we have help. Volunteers. People around the country, who have connections to Forssa. And eagerness and expertice to help us. Thanks to them we have receved some unseen contents to the exhibition: pictures and original manuscripts from the civil war era. Selection of photographs for certain era or specific field of local history, based on our collection.  In the beginning of December the exhibition of Forssa history is ready and Forssa museum opens. Then we all can see what we all have done. Together. Wellcome!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti