Vorssammuseo 3.0

perjantai 4. lokakuuta 2013

Levikset repee - väreistä

Ihmiskokeessa assistentti Härmä.
Kuva: Forssan museo/ Kristiina H.
Dataprojektori hurisee, kun tietokone syöttää projektorin kautta maailmalle kuoseja kautta aikain. Väliaikaisen valokuvakatoksen alla museoassari ja amanuenssi laskostavat eri materiaaleja kolmen interseksuaalisen mallinuken päälle. Testing testing. Kuuleeko ohjaamo? Peukku ylöspäin. Toimii! 

Valmisteluja ja testausta tarvitaan tulevan perusnäyttelyn 1950-60 -luvun osastoa silmälläpitäen. Tekstiilitehdaskaupungissa tuotettujen vanhojen kuosien esittämisessä käytetään hyödyksi nykytekniikkaa, joskin heijastuspinta on tällä kertaa sileän valkokankaan sijasta vaaleisiin puettu nukke. Mutta olemmeko ajatelleet tarpeeksi pitkälle? Voisiko valkokangas olla kuka tahansa?

Näinä päivinä, kun Forssan museon avautumiseen on puolitoista kuukautta aikaa, tarvitaan valmistelujen ja testausten lisäksi tarkkaa silmää, nauhurimuistia ja mittanauhaa. Sekä hyviä unenlahjoja, mieluimmin öisin. Museolla sahat yhä soivat ja taitava puuseppä Risto Niilimaa ja entisöintimestari Elina Wirkkala rakentavat 70-lukuhuonetta sekä tupaa työnimellä "Hiili". Verhoilija Hanna verhoilee. Näyttelykalusteita sovitellaan. Olo on kuin jättisuuressa nukkekodissa. 

Tervetuloa Forssan museon kiireviikkoihin blogin, twitterin, FB:n välityksellä. Kirjavan Kankaan Kaupunki pullistelee purjeitaan taivaanrannassa. Se saapuu satamaan… aivan kohta! 



The re-opening of Forssa Museum is every day closer. Have to do a lot of testing and try outs before the great day. How to show visitors the contents of our textile archives? Why not try with photographs and data projector? But what would be the best screen for presenting the textile designs of 1950´s and 1960´s? Illuminated, white-dressed mannequins? Or... human being? We´ll try, we´ll test. Still 50 days left till the opening of Town of Tinted Textiles. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti