Vorssammuseo 3.0

torstai 26. huhtikuuta 2012

PARAS PÄIVÄ IKINÄ

Museoihminen yrittää selittää kotiväelleen, että mistä työ museolla oikein koostuu. Jälkikasvu ehättää edelle: Te yritätte saada ihmisiä museoon, ymmärtämään, että siellä voi tehdä muutakin kuin vain katsella pölyisiä museoesineitä! 

Pölyiset museoesineet kylläkin kiinnostavat yllättävän monia. Kunhan vain saadaan kaikki kiinnostuneet ”koukutettua” museoon seinien sisälle.  Koukuttaminen - museosisältöjen tuominen uusien yleisöjen saataville - on tärkeä osa Vorssammuseo 3.0 -projektia. 

Viime keskiviikkona kokeiltiin yhtä ratkaisua. Lounais-Hämeen musiikkiopiston kitaristit  opettajansa johdolla pitivät avoimen musiikkitunnin museon kolmannessa kerroksessa. Kuulijoina oli soittajien omia perheitä mutta paikalle oli tervetullut myös satunnainen museovieras.  Tapahtumasta hyötyivät kaikki: museon upea akustiikka pääsi oikeuksiinsa. Nuoret, upeat soittajat saivat esiintymiskokemusta. Batmanin ja Tähtien Sodan tunnarit akustisella kitaralla houkuttivat museovieraita syvemmälle näyttelyyn - ja viihdyttivät alakerrassa pakertavia räsynukketyöpajalaisia! 

Soittotunnin jälkeen sekä lapset että vanhemmat kysyivät museon väeltä, että eihän museo mene vielä kiinni - näyttelyssä on niin paljon kiinnostavaan katsottavaa. Kumma kun ei tule koskaan käytyä, eräs isä kummasteli. 

Ehkä tämän kerran jälkeen tulee. Toivomme ainakin. Tervetuloa uudestaan! 


Pieniä kitaristeja opettajansa Annamari Porjamon johdolla








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti