Vorssammuseo 3.0

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Mullankaivajat Yhtiönpuiston arkeologista historiaa tutkimassa

On tullut aika tempaista teidät mukaan Mullankaivajien Yhtiönpuiston arkeologiseen tutkimukseen! Yhtiönpuisto on tärkeä osa seutukunnan historiaa. Forssa on yksi Suomen varhaisimmista teollisuusyhdyskunnista ja puiston poluilla ovat kulkeneet A. W. Wahren ja Pumpulienkelit. Oletko koskaan puistossa kävellessäsi miettinyt, miten puisto on muuttunut ajassa? Kenen jalanjäljillä kuljet?


Yhtiönpuiston yhteydessä oli myös puutarha. Avomaalla ja kasvihuoneissa kasvatettiin hyöty- ja koristekasveja niin forssalaisille kuin ulkopuolisillekin. Kuva: Forssan museo


Ennen teollisuutta Yhtiönpuiston alueella viljeltiin maata. Forssan Kehräämön perustamisen yhteydessä puisto sai alkunsa 1850-luvulla ja puistoa lähdettiin kehittämään esteettiseksi iloksi ja hyödyksi, jota se nykyäänkin on. 1800 -luvulla Yhtiönpuistoon tehtiin kasvihuoneita ja höyty- ja kauppapuutarha. Alueella sijaitsi G. Th. Chiewitzin suunnittelema tehtaan pääkonttori (1851), Forssan Klubi (1855), tehtaanlääkärin talo (1856) ja tehtaankoulu (1861-1862). Yli sadan vuoden aikana puisto on muuttunut: hyötypuutarha ei enää ole, tehtaankoulun ja Wahrenin patsaan sijaintia on siirretty ja osa rakennuksista on palanut, jopa puiston polkuverkosto on muuttunut ajassa.




Heikan koulun 5.luokan oppilaiden kanssa lähdetään keväällä 2018 selvittämään arkeologisin menetelmin: millainen Yhtiönpuisto oli 1800 -luvulla, miten polut puistossa kiersivät, mihin keilarata sijoittui? Kysymyksiä ilman vastauksia on lukuisia.

Hankkeen aluksi koululaiset saavat perehtyä siihen, mitä arkeologia on. Lukuvuoden päätteeksi teemme oikean arkeologisen kaivauksen Yhtiönpuistossa. Yhteistyökoulu valittiin hankkeeseen avoimen haun kautta. Hankkeen etenemisestä voi lukea täältä blogista. Järjestämme myös avoimia tilaisuuksia yleisölle - seuraa museon tiedotusta!

Teksti: Minna Lehtola

Forssan Kehräämöalueen ja Yhtiönpuiston käsittävä kartta vuodelta 1871.
Kuva: Elinkeinoelämän Keskusarkisto









Mullankaivajat on Suomen Kulttuurirahaston apuraha arkeologian työryhmille tai alan rekisteröidyille yhteisöille kuten museoille. Hankkeella tarjotaan koululaisille tilaisuus osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan. Forssan museo kutsui Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan hanketta Forssan Yhtiönpuistossa. Hankkeesta vastaa Forssan museon arkeologi HuK Tuuli Ravantti ja Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n arkeologi FM Minna Lehtola.


















torstai 29. maaliskuuta 2018

Kuosien kaupunki selvitti: Historialliset ympäristöt ja puistot ❤, puolityhjät 1970-luvun kauppakiinteistöt 👎

Forssan tekstiilimuseon uuden tulemisen toinen kärki eli kuosien levittäytyminen kaupungille starttasi pääsiäisviikolla Tero Annanollin ja Ella Kauton ohjaamilla neljällä KickOff-tilaisuudella. Osallistujia kaupungintalon valtuustosalin, kuviskoulun, kansalaisopiston ja yrityskehityksen työpajoihin saatiin 58. Mukaan tuli kaupunkilaisia erilaisista taustoista: joukossa oli yrittäjiä, kuntapäättäjiä, virkamiesjohtoa, taiteilijoita, lapsia, nuoria ja monenikäisiä aikuisia. Oli hienoa olla mukana keskustelussa, jossa kohtasi niin monenlaisia näkökulmia yhteiseen ja kaikkia kiinnostavaan aiheeseen: meidän kaupunkiimme.

Forssalaisten lempi- ja inhokkipaikat kartalla.

Taiteilijat kyselivät forssalaisilta maptionnaire –karttakyselysovelluksen avulla lempi- ja inhokkipaikoista. Samalla pohdittiin, millaisia mieluisat paikat ylipäätään ovat. Paikkojen merkitsemisen jälkeen kokoonnuttiin ryhmissä miettimään, miten joitakin kehittämisen kohteiksi toivottuja paikkoja lähdettäisiin parantamaan.

Kyselyn ja työpajojen tuloksiin pohjaten taiteilijat luovat huhtikuun aikana visualisoinnin siitä, millä tavoin kuosit voisivat parantaa Forssaa, ja mihin kohteisiin niitä voitaisiin ajatella. Tulisivatko ne piristämään ankeata, vai korostamaan jo kauniina pidettyä?
 
Linja-autoasema ideointipöydällä. Kuva Ella Kautto.
Ideoita tuli hurjasti. Siis todella paljon. Kekseliäisyydestä ei tosiaankaan ole pulaa. Selvää on myös, että kuosien potentiaali avautui osallistujille vaivatta, ja että kuosien kuvittelu kaupunkitilaan on hauskaa.

Tyhjien liiketilojen somistus ikkunakuosein. Ankeiden alikulkujen somistaminen valoin ja kuosein. Kuosi-selfiepiste torille matkailijoita varten. Valokuoseja seiniin ja katuihin. Jouluvalot kuosiin. Jäätelökiskat. Roskapöntöt. Leikkipuistot. Puistonpenkit. Bussit. Harja-autot. Bussiaseman asfalttiin kuviot. Viljasiiloon muraali. Sillanalukset. Yritysten sisustukset. Lukuisat pientuotteet. #ForssaKuosienKaupunki ja instagram-julkisuus.

Kuviskoululaiset uudistavat Säästöpankinkadun lähes tyhjää liiketaloa. Kuva Tero Annanolli.
Kuosit olivat keskustelun lähtökohta, mutta vielä enemmän puhuttiin kaupungin yleiskuvasta. Puhuttiin kauniiden paikkojen kauneudesta ja siitä, millä tavoin rauhattomina tai pelottavina pidettyjä paikkoja kaupungissa voitaisiin parantaa. Miten luoda omaksi koettavia ympäristöjä hengailevalle nuorisolle tai pussikaljaporukoille ja samalla turvata se, että yksinään asioivat muut ihmiset eivät kokisi turvattomuutta sakkeja ohittaessaan.
 
Merja Isotalo esittelee ryhmänsä tori-ideoita Tero Annanollille. Kuva Kati Kivimäki.






















Lempi- ja inhokkipaikkojen merkitsemisen jälkeen kartta paljasti, että mieluisia olivat puistot ja historialliset alueet, kun taas tyhjenneet 1970-luvun betoniset liiketilat olivat epämieluisia. Linja-autoasemaa - Forssan porttia - jotkut pitivät kauniina, toiset rumana. Selvää on, että sille pitäisi tehdä jotain, sillä nykyasussaan se ei ole kutsuva, vaikka onkin pari vuotta sitten hienosti kunnostettu. Tuotaisiinko sinne 1950-lukua (rakennettu v. 1957) vahvasti esille ikkunateippauksiin, liikkeiden yhtenäistetetyn mainosgrafiikan avulla ja sisälle näyttelynä? Vai olisiko siellä kulttuurikioski, matkailuinfon ja lippupalvelun yhdistelmä? Vaiko nuorisolle tiloja?

Valaistuksen merkitys tuli esiin monessa ryhmässä. Kahdessa porukassa mietittiin, että mitä jos palkattaisiin taitava valosuunnittelija suunnittelemaan Forssaan kuosikas valaistuskokonaisuus jouluvaloineen ja sitä lähdettäisiin vähitellen toteuttamaan?

Tärkeänä huomiona tuli se, että toteutukselle pitää luoda pitkäntähtäimen suunnitelma ja sitä vähitellen toteuttaa. Kaiken ei tule ole oltava valmiina heti. Yhden mielipide painotti sitä, että on ajateltava isosti: esimerkkinä nyt vaikka piskuinen Mänttä, josta kukaan ei tietäisi ilman Kuvataideviikkoja ja Serlachiuksen taidemuseota. Vaikka Mäntän apuna on upporikas Serlachiuksen säätiö, niin kaikessa ei aina ole kyse rahasta.

Näin juuri. Jotta Kuosien kaupunki oikeasti lähtisi toteutumaan, on meidän sitouduttava vuosien työhön ja yhteiseen tavoitteeseen. Kun jotain rakennetaan, uudistetaan tai hankitaan, muistetaan kuosit ja niiden tarina Forssasta. Monessa paikassa kauniisti kuositettu pinta syntyy lähes samalla rahalla kuin tyhjä pinta, ja samalla se antaa tilaan oman tarinansa. Ratkaisut ovat kestäviä kun ne tehdään tarpeeseen taidolla suunnitellusti eikä päälleliimattuna. Tai jos on tarve liimata päälle, niin tehdään se tyylillä.
 
Ella Kautto kuuntelee herkällä korvalla Antti Niemen ryhmän ideoita alikulkuihin. Kuva Kati Kivimäki.
Työpajojen anti oli todella suuri. Kiitos Ellalle ja Terolle! Oli kiva saada osallistua etevästi ohjattuun työpajaan ja nähdä, miten museon sisällöt voivat elää nykyhetkessä. Ehkäpä vuosia sitten lausuttu visio “Historiassa on Forssan tulevaisuus” voi todella lähteä toteutumaan.

Ennen kuin ensimmäinenkään kuosi näkyy kaupungilla puserrumme irti pullonkaulasta. Kuoseja on satojatuhansia, ellei miljoonia. Mitkä valita, kuvata, antaa graafikon työstettäväksi ja siitä eteenpäin tarvitsijoille? Tämä pulma on nyt työlistan kärjessä.
 
Ella ja Tero Aini Vaarin kuosiluonnoksen ääressä. Kuva Jaana Lindfors.









Vielä ehdit osallistua Kuosien kaupungin suunnitteluun, sillä sähköinen kysely Forssan hyvistä ja huonoista paikoista on auki pääsiäisen yli eli 6.4. saakka osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/fi/4041

Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kuosikuorma heiluu vaan ei kaadu


Tapauskertomus kuoseista lumisella Kehräämöllä alkaa jo viime vuoden puolella. Silloin Forssan museo tiedustelee muotoilualan kouluilta kiinnostusta kehitellä jotain yhteistä tekstiiliarkiston kuosiperinnön puitteissa. Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulusta huikkailee heti kaksi kiinnostunutta tekstiilisuunnittelun lehtoria, Tuiti Paju ja Tiina Karhu. He haluavat tuoda opiskelijansa tutustumaan eri aikojen forssalaiseen - ja siten myös suomalaiseen - painokangassuunnitteluun.   

Vuoden alkukuukausina viestittelemme Metropolian opettajien kanssa sitä, millainen aineisto palvelisi opiskelijoiden tiedontarvetta eniten. Saamme toiveen eri vuosikymmenien kuoseista, joista opiskelijoiden on määrä tehdä ryhmätöitä.

Koska tekstiiliarkiston tilat tällä hetkellä ovat mitä ovat, tarvitaan esittelytila, johon kankaita saa levittää katsottavaksi. Saamme tuurilla käyttöömme Wahren-opiston tekstiililuokan Kehräämön pohjakerroksesta.

Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo etsii aineistoa, kerää pakkausmateriaalia ja pakkaa herkkiä kankaita, mallikirjoja ja luonnoksia ennakoivasti usean päivän aikana. Sähköpostit lentelevät Metropoliaan: tätä ei löytynyt, mutta tällaista löytyi, kiinnostaisiko? Yläpeukku kulkee sähköpostissa edes taas.

Vierailuaamuna lainaamme Forssan pääkirjastolta mahdollisimman tukevan kärryn. Seuraamme tihenevää lumisadetta huolestuneena. Tekstiiliarkiston ja Kehräämön pääoven välimatka on lyhyehkö, mutta huojuva ja tutiseva kuljetus lumisella pihamaalla on riskejä täynnä. Päätyykö 1920-luvun avantgardistinen kuosinäyte sohjolätäkköön? Saadaanko varjeltua 1950-luvun kappalepainettuja pyyheliinoja lumisateelta? Kuplamuovi, silkkipaperi ja pahvi ovat ystäviämme.

Kuljetus kasataan ja tekstiiliarkiston ovi avautuu. Siirtokärryn pyörät jumittuvat heti paksuun sohjolumeen. Eipä hätää: toinen museolainen vetää, toinen työntää! Välillä kerromme huvittuneille sivusta seuraajille, että Suomen painokangashistoria tässä kulkee leveällä kuljetuksella, Helsingistä asti haluavat tulla Forssaan näitä katsomaan.

Kaikista se on tosi hieno juttu! 

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Mikään ei tipu kyydistä. Luonnokset eivät taitu. Kankaat eivät kastu. Mustelmitta ja revähdyksittä selviävät myös kuljettajat. Kun vieraat saapuvat, historialliset museokuosit ovat valmiina esillä Kehräämön alakerran luokkatilassa. Opiskelijat kerääntyvät niiden ympärille ja vetävät museohansikkaita käsiin.




Forssan museossa laaditaan palvelukonseptia sille, kuinka tulevaisuudessa painokankaiden historiaa voitaisiin esitellä. Oli hienoa saada tänne asiantunteva ja kiinnostunut koekäyttäjäryhmä Metropolian tekstiilisuunnittelun opiskelijoista.  

Esiselvitys teollisen kankaan kokoelman tulevaisuudesta on käynnissä. Museo visioi kuosikeskusta, jossa alkuperäisaineisto on järjestyksessä siirtohyllyissä – tilavan ja kiinnostavasti sisustetun esittelytilan välittömässä läheisyydessä. Silloin tämänkaltaisia vierailuja voidaan toteuttaa päivittäin, vailla usean päivän etukäteisjärjestelyjä ja kuljetuksia.

Kehräämön piippuaukio pysyy idyllisenä paikkana, jossa otetaan kuvia historiallisesta ympäristöstä ja vieraillaan eri toimipisteissä – eikä pelätä kuosiperinnön kaatumista sohjoon. 

 psst!... Osa esiselvitystä on myös aloite Kuosien kaupungista. Tsekkaa Kick off-tapahtumat 28. ja 29.3. & tule mukaan potkaisemaan kuosit liikkeelle yhdessä muiden kaupunkilaisten ja taiteilijoiden kanssa!
  















Teksti: Kristiina Huttunen

Tyykistä tulevaisuuteen-hanke suunnittelee tekstiiliarkiston tulevaisuutta. Hanketta rahoittaa
maaseuturahaston Leader-ryhmä LounaPlussa ry.




perjantai 2. helmikuuta 2018

Kohti kuosikeskusta – kukon askelin, suden askelin, jättiläisen askelin?



Viimeisen reilun puolen vuoden aikana Forssan museossa on selvitetty sitä, millainen on museon tekstiiliarkiston tulevaisuus. Ja ennen kaikkea: kuinka parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen päästään.
Kukonaskel: nimestä miestä, sarvesta härkää?
Tekstiiliarkisto, atshih! Pölyä! Tekstiiliarkisto on yhtä kuin Kehräämön varastotila, jossa säilytetään museon hoitamaa forssalaisen tekstiiliteollisuuden, erityisesti painokankaan tuotantoon liittyvää historiallista aineistoa. Karkeapiirteisimmillään aineisto koostuu esineistä, paperista ja kankaasta.  Sen yhteinen nimittäjä on forssalainen tekstiiliteollisuus ja suomalaisen painokankaan historia. (Kurkista yksityiskohtaisempaan esittelyyn täältä!)
Forssan museon toimintaohjelmaa tulevalle 5-vuotiskaudelle luonnosteltaessa tekstiiliarkisto-nimeä päätettiin selkeyttää. Aineistoon viittaamme jatkossa sanalla tekstiiliteollisuuskokoelma. Visiota paikasta, jossa aineistoa säilytetään tulevaisuudessa, kutsutaan kuosikeskukseksi. Eli: kuosikeskus ja tekstiiliteollisuuskokoelma, olkaa hyvät!  
Sudenaskel: Kuosien kaupunki!  
Lokakuussa 2017 veimme halukkaita tutustumaan tekstiiliarkistoon ja kysyimme mukanaolijoilta ideoita aineiston esiintuomiselle.

Osallistujat toivoivat lisää näkyvyyttä värikkäille kuosisuunnitelmille. Jo samana vuonna museon perinteisen joulukalenterin aiheeksi valittiin kuosiperintö. Vuoden 2018 alusta Instagramista, Forssan museon tililtä, löytyy joka keskiviikko uusi kuosi tarinoineen. Seuraa hastagia #kuosikeskiviikko.

Entä miten saada värikkäät, arkistokoteloiden sisälle säilytetyt kuosisuunnitelmat ulos arkistotilasta? Parhaillaan museo hakee kuukaudeksi kaupunkitaiteilijaa, muotoilijaa tai arkkitehtia suunnittelemaan ensiaskeleet siihen, että Forssasta saataisiin aito kuosien kaupunki – myös rakennetussa ympäristössä.
Voisiko Kehräämön kuosittaa? Entä Viksbergin? Miltä se näyttäisi? Muokkauksen alla oleva alkuperäiskuva: Tanja Härmä, Forssan museon kuva-arkisto. 



Jättiläisenaskel? Yhteistyötä ja neuvotteluja
Museon kahvihuoneen pöydän ympärille kokoonnutaan monenlaisten neuvonpitojen yhteydessä. Tänä syksynä ja keväänä paikassa on ideoitu tekstiiliperintöön liittyen niin alukehitysasiamiehen, kulttuurialan toimijoiden, eri koulutusorganisaatioiden opiskelijoiden ja opettajien, tekstiiliyrittäjien, matkailutoimijoiden kuin monen muun tahon kanssa. Mitä yhteistä voisimme tehdä niin, että yhtenä tärkeänä tekemisen aineisosana olisi tekstiiliperintöaineisto?
Tärkeitä neuvottelu- ja yhteistyökumppaneita matkalla kohti konkreettista kuosikeskusta  ja sen järjestämistä ovat kaupunkiorganisaation virkamiehet ja asiantuntijat.  Neuvotteluja käydään monenkeskisessä yhteistyössä, positiivisella asenteella.
Tällä välin voinemme luvata seuraavaa: jo ensi kesänä Forssa pukeutuu kuoseihin. Ottaako kaupunkitila ujoja värillisiä varvasaskelia kohti kuositettuja bikineitä vai jotain rohkeampaa -  sen näyttää aika.
Tälläkin tavalla kulttuuriperintö voi näkyä arkiston tai museotilan ulkopuolella. Forssan Citymarketin käytävässä 2000-luvun alussa olleet tulosteet kertoivat kutomon tarinaa.  Kuva: Lauri Pohjakallio. Forssan museon kuva-arkisto.
Osallistu kyselyihin: 

Tekstiiliarkiston tulevaisuutta suunnitellaan  Tyykistä tulevaisuuteen-hankkeessa. Hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta  Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä. 







Teksti: Kristiina Huttunen


torstai 21. joulukuuta 2017

Forssaa sanotaan punaiseksi, koska…

Itsenäisyyden juhlavuosi on päättymässä ja taittumassa sisällissodan muistovuodeksi. Vuoden viimeiset viikot Forssassa on saatu seurata kiinnostavaa historiaa koskevaa keskustelua, jonka lonkerot ulottuvat aina sisällissotaan saakka. Marraskuussa paikallinen Lottaperinneyhdistys teki kaupunginhallitukselle aloitteen torille sijoitettavasta Lotta-patsaasta. Ajatuksen taustalla oli halu kunnioittaa sodan käyneiden sukupolvien työtä ja naisten osuutta sota-ajan yhteiskunnassa. Aloite herätti kuitenkin voimakkaita tunteita ja avasi sadan vuoden takaisia arpia. Sen tiimoilta on käyty tiiviitä keskusteluja toreilla, lukijanpalstoilla, lehden tekstiviestipalstoilla, somessa - nimellä ja nimettömänä. Joissain kommenteissa on pyrkimystä objektiivisuuteen, joissain mennään rivakasti henkilökohtaisuuksiin. Kaupunginhallitus päätti olla osoittamatta paikkaa veistokselle.

Forssan tori oli vuonna 1928 Hämeentien alkupäässä. Taustalla Tammelan Säästöpankin
konttori eli Piparkakkutalo, joka purettiin 1970-luvulla Tori-keskuksen alta. Kuva piipunjuurella.fi 


Tori on kaupungin keskeisin paikka. Toreilla on usein suurten vaikuttajien näköisveistoksia ja yhä useammin sympaattisia koko kansan veistoksia. Forssan keskustelussa on päädytty aika vakaviinkin sävyihin, kun keskustelu on roihunnut julkisen tilan omistajuuden kysymyksen ympärillä. Kenellä on oikeus tulla kunnioitetuksi torilla ja kuka sen määrittelee? Voiko syvän vasemmistotaustaisessa kaupungissa torille nousta oikeistolainen muistomerkki? Onko aatteellisella historialla väliä, ja millä tavoin? Sodassa toimineista naisista vain puolet oli lottia - miksi juuri heitä kunnioitettaisiin julkisesti? Jos torille nousee lotta-patsas, poljetaanko samalla forssalaista työväenhistoriaa? Toisaalta, miksi vain työväestöä saisi nostaa esiin, kuuluuhan seudun historiaan myös suurpääoma ja kartanonomistajat? Lotta-patsas katalysoi mitä tehokkaimmalla tavalla keskustelua siitä, kenen kaupunki Forssa on ollut. Mutta antoiko se aineksia kysymykseen siitä, kenen kaupunki Forssa on nyt tai tulevaisuudessa? Eri ikäpolvet tuntuvat tulkitsevan historiaa eri tavalla. Moni lotta-patsaan taustatoimija on alle 30-vuotias, mikä on varsin kiinnostavaa. 

Kaupunkitilan julkiset teokset kertovat kaupungin historiasta, tärkeistä arvoista ja identiteetistä. Syksyn aikana on myös paljon puhuttu Forssan brändistä. Mille historialle/ajatukselle rakennetaan kaupungin mielikuva, brändi? Onko mielikuvien rakentamisessa sijaa ristiriidoille? Miten tuoda moniarvoisuus brändiksi? Brändihän on eräänlainen identiteetin yhteenveto, joka luo asialleen positiivista lisäarvoa.

Punakuosi tekstiiliarkistosta. Kuva www.piipunjuurella.fi


Brändi-pulmaan on museolla hyvä ehdotus. Forssalla on menneisyyteensä liittyvä ristiriidaton ja visuaalisesti rikas identiteettivaranto, eli tekstiiliarkiston painokuosikokoelma lukemattomine värikkäine painokankaineen. Siinä lepää koko teollisen tekstiilin perintö ja Forssan historia. Tyykistä tulevaisuuteen –hankkeessa on syksyn ajan koottu ajatuksia ja visioita siitä, miten tämä kuosikokoelma saataisiin parempaan ja tuloksekkaampaan käyttöön.  Voisiko kuosikokoelman esiintulo kaupunkitilassa olla se bränditekijä, joilla Forssa erottuisi kaikista muista Suomen kaupungeista? Forssan kuoseihin on 160-vuoden ajan puettu sotilaat ja äidit, oikeisto ja vasemmisto, lapset ja vanhukset, köyhät ja rikkaat.

”Forssaa sanotaan punaiseksi, koska täällä on niin paljon punaisia rakennuksia.” Näin vastasi eräs koululainen, kun kysyttiin, mitä oli oppinut museosta. Sisällissota punaisine ja valkoisineen on nykynuorille yhtä tuttua kuin hattujen sota.

Tervetuloa museoon tutustumaan punaiseen, valkoiseen, siniseen ja vihreään Forssaan. 
Olemme  avoinna pe 22.12. klo 10-16, avoinna 27.-29.12. ko 10-16 ja 30.12. klo 10-14.

Museo on suljettu 23.-26.12., 31.12.-1.1. ja 6.1.2018

Forssan museo toivottaa kuosikasta joulua ja värikästä uutta vuotta!


Ulla Nummikosken kuosi vuodelta 1960. www.piipunjuurella.fi

Teksti: Kati Kivimäki
Kuvat: www.piipunjuurella.fi

torstai 26. lokakuuta 2017

Kurkistuksia rautaoven taakse

Mittasimme lokakuussa yhteisömme pulssia aiheesta tekstiiliperinnön arvo ja millaisena se nähdään.

Pari viikkoa sitten tässä blogissa kerrottiin, miksi Kehräämön alueella, kosken laidalla, sijaitseva entinen Tekstiilimuseo Tyyki on kiinni. Siinä ohessa sivuttiin asiaan oleellisesti liittyvää Forssan museon tekstiiliarkistoa.

Päätimme avata lokakuussa tekstiiliarkiston painavat ovet viikon ajaksi. Opaskierrosten kautta halusimme näyttää, minkälaisissa säilytystiloissa teollisen painokankaan historia Forssassa tällä hetkellä sijaitsee.


Mielenkiintoista nähdä tämä todellisuus.
Ahdasta on. Ei ole hyvä työskentelytila.
Ilma on kauhea. En saa henkeä.
Tekstiilejä olisin kuvitellut näkeväni enemmän. Nyt näin pahvilaatikoita.

Syy opaskierroksille oli seuraava: ajattelimme, että kehollinen kokemus tekstiiliarkiston ahtaudesta, kylmyydestä, kelmeästä valosta ja irtoilevasta rappauksesta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sillä tavalla pystymme myös tuomaan esiin sen, miksi kukaan ei tiedä tekstiiliarkistosta juuri mitään ja miksi sen sisältöjä ei ole pystytty kunnolla käymään läpi.

Kokoelma-amanuenssi kaivoi hauistaan säästämättä esiin sen verran arkistojen aarteita kun tekstiiliarkiston ahtaassa tilassa pystyi turvallisesti esittämään. Kangasta, luonnoksia, kuosikortteja, mallikirjoja ja riippunäytteitä. Niiden avulla halusimme näyttää tekstiiliperinnön valtavan potentiaalin. Selittää sen, miksi haluamme sen paremmin esille ja kunnolla läpikäydyksi, avoimeen tekstiiliarkistoon, johon myös asiakkaat olisivat tervetulleita – ja josta tarvittavat aineistot löytyisivät helposti. Niin digitaalisesti kuin fyysisesti.

Vasemmalla myydyimmät kuosit kesä 1966, oikealla yksityiskohta mallikirjasta vuodelta 1965. Kuvat: Tekstiiliarkisto, Forssan museo. Piipunjuurella.fi. 
Kuosin imu on suuri

Opaskierroksille osallistui paikallisia museon ystäviä, harvemmin museossa käyviä, tekstiiliteollisuudessa työskennelleitä tai tekstiilin parissa nyt työtään tekeviä ihmisiä. Myös kauempaa tultiin.

Olen tekstiilialan opettaja pääkaupunkiseudulta. Olen vieraillut useissa tekstiiliarkistoissa, aihe kiinnostaa. Jos saisitte avoimen tekstiiliarkiston aikaiseksi, ehdottomasti kiinnostaisi tulla opiskelijoiden kanssa.

Tultiin Hämeenlinnasta. Ei meillä ole mitään sidettä Forssaan. Mutta sukumme historiassa kankaalla on ollut suuri rooli, koska mummu työskenteli tilausompelijana. Nämä kankaat herättävät ne muistot esiin.

Me ollaan Forssasta. Meitä kiinnostaa lähitekstiili. Päälläni on Marjatta Metsovaaran poncho. Kirpputorilta löysin. Me pukeudumme vain kotimaisiin vaatteisiin.

Sykettä on!

Kierroksille ei osallistunut ketään, joka antaisi nykytilan jatkua. Tekstiiliperinnön arvo tunnistettiin. Se koettiin henkilökohtaisesti tärkeäksi. Ja se haluttiin paremmin esille.

Iittala ja Nuutajärvi tunnetaan lasista. Forssa voisi olla tunnettu nimenomaan tekstiiliperinnöstä. Tällä on matkailullista arvoa. Eivätkö päättäjät tiedä tästä?

Kun muutin Forssaan, tajusin: kaikki täällä on tekstiilin kyllästämää. Se erottaa tämän paikan muista. Sen pitäisi näkyä kaikkialla: että täällä arvostetaan tekstiiliperintöä. Siis konkreettisesti, visuaalisesti!

Minua kiinnostaa teidän tekstiiliarkistossa eniten kaikki: kuosit, suunnittelijoiden nimet, ennakkotilausmäärät. Nyt tuli sellainen olo, että on kuin kirjastossa, jossa kaikki kirjojen kannet on liimattu kiinni. Haluaisin lukea niitä. Haluaisin ne esille. Meillä oli muuten kotona tuossa kuositaulussa olevaa kangasta verhot.

Perintö rahoiksi

Kierrokselle osallistui myös koululaisia Forssan Tölön koulusta. Siellä osuttiin ytimeen, kun mietittiin, miten kangasmalleja ja kuosiluonnoksia voisi käyttää nykyajassa.

Jos tämä kaikki olisi mun niin ottaisin kuvia näistä värikkäistä kankaista. Digikuvia. Sitten tulostaisin kuvat ja leikkaisin niitä. Sitten yhdistelisin palasista taideteoksen. Ja möisin kalliilla!




















Teksti ja kuvat: Kristiina Huttunen



Aiheesta lisää:


Tv-uutiset, Yle Häme, 16.10.2017

"Forssan sielu ja ydin on tyykissä" Forssan lehti, 10.10.2017



Tekstiiliarkiston opastuskierrokset järjestettiin osana Tyykistä tulevaisuuteen-esiselvityshanketta. Hankkeessa konseptoidaan tekstiiliarkiston tuleva toimintamalli avoimena tekstiiliarkistona, selvitellään arkistoaineistolle sopivia tiloja, toiminnan rahoitusta sekä laaditaan tiekartta avoimen tekstiiliarkiston toteuttamiseksi. Tyykistä tulevaisuuteen-hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä. 



lauantai 7. lokakuuta 2017

Museonosturilla on arvonsa – ja hintansa

Kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 9.10. on käsittelyssä Parma Oy:n aie lahjoittaa Puolimatkan 1960-luvun Wolff-nosturi Forssan kaupungin ylläpidettäväksi.

Nosturi vuonna 1988. Kuva: Piipunjuurella.fi
Nosturi sijoitettiin 2-tien varteen vuonna 1997 muistoksi Armas Puolimatkan elämäntyöstä. Nosturi on nykymittapuun mukaan pieni ja vaatimaton, mutta sen historiallinen arvo on suuri. Se symboloi rakennemuutoksen, kaupungistumisen, lähiörakentamisen ja Forssan kukoistuksen aikakautta. Puolimatka sitä paitsi toi Suomeen ensimmäisen nosturin.

Mutta. Nosturilla on myös hintansa. 50-vuotiaan rautarakennelman korjaaminen tai purkaminen ei ole ilmaista. Tuleekin mieleen, olisiko lahjoituksen motiivina välttää korjauskustannukset? Ajan nakertamana nosturi tulee olemaan ympäristölleen vaarallinen.

Harmillisen usein tapahtuu niin, että yritysten tarpeettomaksi käynyttä kulttuuriperintöä sysätään yhteiskunnan vastuulle ilman myötäjäisiä. Tuotantoa tallentavissa museoissa tämä ongelma on niin ilmeinen, että sen ennaltaehkäisemiseksi on Forssassa laadittu yrityksille ja museoille suunnatut ohjeet.  

Vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille, sanoo Suomen perustuslaki. Miksi se ei siis kuuluisi myös yrityksille? 

Nosturin tarina-arvo on suurin Parma Oy:lle. Tässä olisi menestyvälle yritykselle hieno ja trendikäs mahdollisuus rakentaa omaa julkisuuskuvaa. Jos Parma haluaa lahjoittaa nosturin, niin miksipä siis Parma ja Forssa eivät solmisi vastikkeellista yhteistyösopimusta? Parma maksaisi esim. vuotuisen sponsoroinnin kulttuuriperinnön ylläpitoon. Tekninen toimi voi suunnata korvauksen vaikkapa tekstiilimuseon korjaukseen. Yhteistyön voisi kruunata klassikkokuosien siirtyminen betoniin jossain paikallisessa rakennuskohteessa? Museo voi myös nostaa forssalaisen rakennusteollisuuden historiaa näkyviin omilla menetelmillään. Parma saisi vastineeksi sekä Nosturin tarinan että verovähennyskelpoisen goodwill-arvon ja mainiota synergiaa. 

Kaupungilla on Forssan museon kautta myös Finlaysonin kanssa sopimus, jonka mukaan yritys maksaa pienen vuotuisen tuen tekstiiliperinnön ylläpitoon. Vaikka summalla ei tiloja remontoida, se antaa vahvan viestin yrityksen kulttuuritahdosta.

Forssan museon valokuvakokoelmissa on tuhansia kuvia Rakennusvalmisteelta, sekä kaksi aktiivista vapaaehtoistyöntekijää digitoimassa ja luetteloimassa niitä – katso saalista Piipunjuurelta.fi:stä!  Forssan museon perusnäyttelyn Puolimatka-osastoon voit kurkata vaikkapa tämän videoklipin avulla! 

Teksti: Kati Kivimäki